Bosch tuo lastenvaunuihin älykkään sähköisen voimansiirron

Tuulitunnelissa ilma puhaltaa 60 km/h nopeudella lastenvaunuihin. Kuomun kangas lepattaa, mutta vaunut eivät hievahdakaan. Jarrut eivät ole päällä eikä kukaan pidä vaunuja paikallaan. Kyse on Boschin uudesta sähköisestä lastenvaunujärjestelmästä.

Lastenvaunuihin on kehitetty sähköisen voimansiirron lisäksi paljon turvallisuuteen ja mukavuuteen liittyviä ominaisuuksia kuten työntöapu, automaattinen jarrutoiminto, älypuhelinsovellus Bluetooth-yhteydellä sekä lukuisia älysensoreita. Uusi järjestelmä avaa Boschille väylän aivan uusille markkinoille.

“Sähköinen lastenvaunujärjestelmä yhdistää Boschin osaamista eri liiketoiminta-alueilta. Olemme käyttäneet samoja teknologia- ja laatuvaatimuksia kuin esimerkiksi autoteollisuudessa. Lastenvaunut on muun muassa testattu tuulitunnelissa, kertoo Boschin Mobility Solutions -liiketoimintayksikön johtaja Stefan Hartung.

Järjestelmä lanseerataan vuoden 2020 alkupuolella yhteistyössä ruotsalaisen lastenvaunuvalmistajan Emmaljungan kanssa.

Kaksi sähkömoottoria auttaa kiihdytyksessä ja jarrutuksessa

Sähköavusteisten lastenvaunujen kysyntä on kasvamassa. Boschin lasta odottaville ja pienten lasten vanhemmille teettämästä kyselystä kävi ilmi, että 90 prosenttia vastaajista piti mukavuutta ja turvallisuutta avainkriteereinä lastenvaunujen valinnassa.

“Bosch haluaa tuoda älykkään liikkuvuuden kaikille elämänalueille”, Hartung sanoo.

Järjestelmän voimansiirtoyksikkö yhdistää kaksi hiljaista sähkömoottoria taka-akseliin, Bluetooth-moduulin ja älykkään sensorijärjestelmän. Sensorit, joita käytetään myös älypuhelimissa, mittaavat esimerkiksi vaunujen nopeutta ja kiihtyvyyttä samalla kun ne arvioivat, minkälaisella alustalla liikutaan. Algoritmeja käyttämällä ne ennustavat sekunnin murto-osissa, mitä äiti tai isä haluaa tehdä seuraavaksi. Ylämäessä moottorit työntävät automaattisesti vaunuja samalla tavalla kuin sähköpyörä toimii. Alamäessä moottorit taas auttavat jarrutuksessa. Jos ote vaunusta lipeää, moottorin jarru estää sitä vierimästä hallitsemattomasti ja sähkömekaaninen lukko lukitsee pysäköintijarrun.

Boschille tyypillisesti käyttäjäystävällisyys yhdistyy korkeisiin teknisiin standardeihin. Lastenvaunujärjestelmä toimii ilman ylimääräisiä vipuja tai painallusnappeja. Sähköavusteisuus paitsi lisää turvallisuutta ja mukavuutta, myös parantaa lastenvaunujen ergonomiaa. Käyttäjätestaus on osoittanut, että sähköinen lastenvaunujärjestelmä parantaa huomattavasti vanhempien ryhtiä, koska vastatuuleen, ylämäkeen tai vaikeassa maastossa eteneminen vaatii vähemmän ponnistelua.

Järjestelmän ohjaustuesta on selkeitä etuja, kun vaunuja työnnetään vain yhdellä kädellä. Järjestelmä auttaa ohjaamaan vaunuja suoraan kaltevallakin pinnalla. Vaunuja työnnetään lopulta paljon vain yhdellä kädellä, esimerkiksi jos pidetään kädestä vanhempaa, vierellä kävelevää lasta.

Bluetoothilla yhteys älypuhelimeen

Älypuhelimen sovelluksen avulla käyttäjät voivat valita sopivan sähköisen avustuksen kolmen eri tason välillä. Sovellus kommunikoi järjestelmän kanssa Bluetoothin välityksellä. Se näyttää myös irrotettavan akun varaustason ja varoittaa hyvissä ajoin akun tyhjenemisestä. Kätevä, kevyt 18 voltin litiumioniakku sijoitetaan omaa lukittavaan koteloon. Samaa akkua käytetään standardina Boschin ammattikäyttöön tarkoitetuissa sähkötyökaluissa, eli tarvittaessa lastenvaunujen akkua voi käyttää työkaluissa ja toisinpäin.

Akun latausaika on noin 2,5 h, joka riittää noin 15 kilometrin vaunukävelyyn, valitusta avustustasosta sekä vaunujen painosta riippuen. Mikäli akku tyhjenee, vaunuja voi käyttää normaaliin tapaan ilman huomattavaa moottorin vastusta.

Vanhemmat voivat ladata älypuhelimensa käyttäen järjestelmän USB-porttia. Sovelluksella voi aktivoida myös hälytystoiminnon. Kun vanhemman älypuhelin on Bluetoothin kautta yhteydessä, järjestelmä hälyttää, jos vaunuja yritetään liikuttaa. Lisäksi hälytys soi vaunuihin integroidusta kaiuttimista ja pysäköintijarru lukkiutuu automaattisesti.